L. Е. BALASHOV
Humanistinen manifesti

En yleensä pidä paatoksellisista sanoista, enkä sen enempää mistään vetoomuksista. Muistan hyvin Aleksander Galitshan sanat:

Älkää pelätkö helvettiä ja paratiisia
Pelätkää vain sitä,
Joka sanoo miten teidän tulee toimia.

Minä en opeta elämää enkä pyri vain osoittelemaan, vaan argumentoimaan.

Teesi 1 o Palautetta

Itse asiassa ihminen on eläin eikä siinä ole mitään pahaa. Meidän tulee oppia käsittämään itsemme eläimenä eikä halveksia eläintä itsessämme, vaan ohjata ja kehittää sitä, kultivoida sitä. Epäeläimellisyyden filosofia on epäihmisyyden epähumanistisuuden filosofiaa.

Valitettavasti venäläisessä kulttuurissa tämä epäeläimellisyyden filosofia pitkän aikaa levisi kuin tartuntatauti. Se tarttui näkyvimpiinkin venäläisen kulttuurin edustajiin, sellaisiin kuin L.N. Tolstoi, V.S. Solovjev. Ihmisen asettamisessa eläimen vastakohdaksi, ihmisen ylentämisessä eläimiin verrattuna näen tietyn idealistisen (epärealistisen) tarkoituksen. Esimerkiksi Tolstoi puhui väheksyvässä mielessä 'eläimellisestä persoonallsuudesta' ihmisessä. Emme ole niin kaukana vähäisemmistä veljistämme. Miljardien vuosien kuluessa on elävä luonto kehittynyt. Ihminen on henkisyydessään kehittynyt vain joidenkin satojen tuhansien vuosien kuluessa. Olisi pahaa suusiluuloisuutta kuvitella että kaikki mitä ihminen nyt osaa ja hallitsee hän olisi omaksunut vain muutaman sadan tuhannen vuoden kuluessa.

Tietenkään ihminen ei ole vain eläin. Olemassa olonsa aikana hänestä on kasvanut jättiläismäinen kulttuurihahmo. Tässä mielessä häntä voidaan luonnehtia kulttuurieläimeksi. Kulttuuri on eräs puoli ihmisestä, sellainen, jonka perusteella ihminen erottuu eläimestä, toisaalta se myös on se tekijä, jota kautta elävä ja eläimellisyys jatkuu ja kehittyy ihmisessä. Ihminen sekä etääntyy eläimistä että jatkaa olemista eläimenä. Sellainen on hänen ydinolemuksensa.

On merkillepantavaa, että eräät filosofit, kirjailijat ovat vaatineet meitä 'Takaisin luontoon!', mutta toiset kutsuneet 'Eteenpäin Hengen korkeuksiin!'. Totuus, kuten aina, on jossakin näiden välillä. Nämä toisensa poissulkevat haasteet edustavat vastakkaisia suuntauksia ihmisyyden määrittelyssä.

Teesi 4 o Palautetta

Näin, muutamin sanoin M Veller solvasi ja alensi osaa ihmisistä. Sillä suurin osa maailman ihmisistä on uskovaisia (uskovat Jeesukseen, Allahiin, Budhaan jne). He, tämä enemmistö, tietää, - lauma, väkijoukko, ei pysty itsenäiseen ajatteluun ja itsenäiseen uskoon.

Ks. myös selityksiä teeseihin 28-29 ja 29.

Teesi 6 o Palautetta

Samantapaisen ajatuksen on esittänyt saksalainen filosofi Schelling: 'Antakaa ihmiselle tieto siitä, millainen hän on ja pian hänestä tulee sellainen kuin hänen tulee ollakin; uskotelkaa hänelle teoriassa itsekunnioitusta ja hän pian soveltaa sen käytäntöön.' (ks. A. Guliga. Schelling. M., 1984. s 24).

Tunnettu pedagoginen periaate on: 'Antakaa koiralle hyvä nimi ja se pyrkii tekemään sille oikeutta.' Paikallaan on myös muistaa sanonta: 'Kissa kiitoksella elää'.

Hyvä selitys teesille on otsikko 'Luokaa ihmisille hyvä maine' D. Carnegien kirjassa 'Kuinka saadaan ystävie ja vaikutusvaltaa'. Siinä sanotaan: '... jos haluatte muuttaa ihmistä jossakin suhteessa, toimikaa niin kuin tietty luonteenpiirre olisi jo hänen merkittävimpiä ominaisuuksiaan. Shakespeare on sanonut: 'Näyttäkää ulospäin siltä kuin teillä jo olisi hyväntekijä jos teillä ei sellaista ole'. Olisi myös eduksi olla sitä mieltä ja osoittaa se avoimesti, että toisella ihmisellä on jo se ominaisuus, jonka haluaisitte hänessä olevan. Luokaa hänelle hyvä maine, jonka arvoiseksi hän sitten pyrkii, ja hän on valmis suuriin ponnistuksiin, ettei tuottaisi teille pettymystä.

Kirjassaan 'Muistelmia: elämäni Maeterlinckin kanssa' Georgette Leblanc kuvailee merkillistä tapahtumaa joka sattui vaatimattomalle belgialaiselle Tuhkimolle.

'Lähihotellin palvelija toi minulle ruokaa, - hän kirjoittaa. - Hänen nimensä oli 'Marie-tiskaaja', koska hän aloitti työnsä keittiässä tiskaajana. Hän oli rujo: kierosilmäinen, vääräsäärinen, laiha ja aina oli mieleltään masentunut.

Kerran, kun hän piti punaisissa käsissään lautasta, jolla oli makarooneja, minä päättäväisesti sanoin hänelle: 'Marie, tiedättekö, että millainen aarre on kätkäettynä sisällenne'.

Tottuneena pitämään tunteet sisällään, Marie odotti hetken, ei uskaltanut liikahtaakaan peläten katastrofia. Sitten hän asetti lautasen pöydälle, huokaisi ja yksinkertaiseen tapaansa sanoi: 'Rouva, en ikinä sitä uskoisi'. Hän ei ilmaissut epäilystään, ei kysynyt mitään. Hän vain palasi keittiöön ja toisti siellä, mitä olin sanonut ja teki sen niin vakuuttavasgti, ettei kukaan uskaltanut sille nauraa. Siitä päivästä alkaen häntä alettin vähitellen kunnioittaa. Kuitenkin ihmeellisin muutos tapahtui Marien vaatimattomuudessa. Yskoen siihen että hän kantoi sisällään aarretta, Marie alkoi hoitaa kasvojaan ja vartaloaan niin huolellisesti, että hänen kuihtunut nuoruutensa puhkesi uudelleen kukkaan ja hänen kasvoiltaan heijastui hän ajaton sisäinen minänsä.

Kahden kuukauden kuluttua, kun hän lähti pois, hän ilmoitti, että menee naimisiin pääkokin sisarenpojan kanssa. 'Minusta tulee hieno nainen', hän ilmoitti ja kiitti minua. vähäinen lause muuttu hänen koko elämänsä.'

Georgette Leblanc loi tiski Marielle maineen, jonka veroiseksi tämä asetti itselleen tavoitteeksi tulla ja joka muutti hänen elämänsä...

Melein jokainen - rikas, köyhä, alhainen, varas - tekee kaikkensa, jotta ylläpitäisi rehellisen ihmisen mainetta, joka hänelle on annettu.

Jos teillä on asiaa rosvolle, - sanoo vankilanjohtaja Sing-Sing Loues (joka, jos kuka, osaa asiansa, josta puhuu), - niin on olemassa vain yksi mahdollisuus puhutella häntä ja se on: kääntyä hänen puoleensa niin, että hän tuntee itsensä gentlemanniksi. Pitäkää itsestään selvyytenä, että hän on kunnon ihminen. Hän tuntee itsensä niin imarrelluksi sellaisesta kohtelusta, että se herättää vastakaikua ja hän ylpeilee sillä että joku uskoo häneen'. (...)

Samoin jos haluatte tehdä vaikutuksen ihmisiin, hänen mieltään pahoittamatta ja saattamatta häntä loukkaantumaan, noudattakaa seitsemättä sääntöä:

Luokaa ihmisille hyvä maine, jonka veroisiksi he yrittävät tulla.'

Teesi 8 o Palautetta

F. Nietzsche, esimerkiksi, on luonnehtinut ihmistä pahaksi eläimeksi(2).

Mutta Rousseau teoksessaan 'Mietteitä epätasa-arvosta' [1754] vahvistaa, että 'ihminen on perusluonteeltaan hyvä ja vain yhteiskunta tekee hänestä pahan' - antiteesi perisynnille ja kirkon pelastusopille.

Oman kantansa tässä kysmyksessä ottaa I. Kant. Kas näin kirjoittaa A. Gulyga: 'Kant alittaa ajatuksilla ihmisen siveellisestä luonteesta. Jotkut viisaat ovat vakuuttuneita, että ihminen on toivottoman paha. Toiset näkevät hänet perusluonteeltaan hyvänä ja hänen pahuutensa on vain olosuhteiden sanelemaa. sekä nämä että nuo ovat tuomioissaan rigoristisia ja kategorisia. Heistä poikkeavatg indifferentistit, jotka olettavat, että ihminen on perusluonteeltaan neutraali - sekä hyvä että paha - ja synkretistit, jotka pitävät häntä samanaikaisesti sekä hyvänä että pahana. Kant moraalisuhteissa on rigoristinen, mutta samalla hän on dialektikko. Hän tässäkin asiassa pyrkii välittämään - paremminkin asettelemaan vastakohtaisuuksia.

Ihminen, vakuuttaa Kant, on perusluonteeltaan paha. Hänellä on väostämätön taipumus saada aikaan pahaa, jota näyttää keinotekoiselta, mutta joka kuitenkin on peräisin hänen perusluonteestaan. Sen lisäksi ihmisellä on hallussaan alkujaan taipumus tehdä hyvää. Moraalinen ksvatus onkin sitä, että hyviä ominaisuuksia herätellään, jotta ne saisivat voiton ihmisen taipumuksista pahaan. "(3)

Vielä yksi laajalle lavinnyt käsitys, joka äskettäin esitettiin Venäjän Filosofisen seuran aikakausikirjassa: 'Ihminen ei ole luonteeltaan hyvä eikä paha'(4).

Minun mielestäni ihminen on perusluonteeltaan, siis alun perin olemukseltaan hyvä. Paha ihminen on anomalia, poikkeus säännöstä, moraalisesti sairas ihminen. Hyvä ihminen on moraalisesti terve. Paha ihminen, moraalisesti sairas on moraalinen epäsikiö, invaliidi.

Oikeuskäytännössä on periaate, jossa toimitaan tämän mukaan - se on syyttömyyden olettamus. Sen mukaan ihminen on syytön kunnes hänen syyllisyytensä osoitetaan laillisesssa järjestyksessä. Toisin sanoen olettamuksen mukaan kaikki kansalaiset ovat alun perin määritelmän mukaan kunnollisia, siis noudattavat (hyvää) järjestystä elämässään ja tämän seurauksena eivät riko lakia, toimi vastoin oikeutta. Ihminen voidaa todeta syylliseksi vain oikeuden päätöksellä. Jos ihminen olisi paha eikä hyvä, ei syyttömyysolettamuksella olisi oikeutusta.

Vielä yksi välillinen osoitus siitä, että ihminen peruisluonteeltaan on hyvä, on käsite ja sen takana oleva ilmiö 'neuvokkuus'. Kukaan ei kiellä, että neuvokkuus on välttämätön ehto kaikessa ammatillisessa ja luovassa toiminnassa ja yleensä kaikessa elämän askareissa, kun täytetään velvollisuuksia. Kaikki mitä ihminen on sdaanut aikaan maan päällä ja ihminen itse on neuvokkuuden seurausta. Nyt kysymme: hyvyys neuvokkuudessa - onko se vain kaunis sana vai onko siinä todellista ainesta käsitteeseen ja ilmiöön nimeltä neuvokkuus? Vastaus on yksiselitteinen: ilman sisäistä suuntautumista hyvään ei voi olla neuvokkuutta ja kunniallisuutta, kunniallista velvollisuuksien ja sitoumuksien täyttämistä. Ihmiset ovat neuvokkaita rangaistuksen ja tuomion pelosta, sisäisestä sen asian tietoisuudesta ja ymmärtämisestä, että heidän toiminnastaan riippuu muiden ihmisten elämä ja kohtalo, yhteiskunta kokonaisuudessaan.

Tietenkin tietoisuus velvollisuuksien ja sitoumusten täyttämisessä on läsnä ja pikemminkin ovat läsnä muut momentit ja motiivit: halu ansaita, saada moraalisia ja materiaalisia palkintoja tai pelko rangaistuksesta tai tuomiosta. Tämä ei kuitenkaan muuta muuksi sitä että ihmiset opiskelevat, työskentelvät, kasvattavat lapsia saadakseen rauhan tunnolleen. Kuvitelkaamme hetkeksi opiskelija, työntekijä, isä tai äiti, joitka eivät ole tunnollisia: näemme silmiemme edessä silloin huonosti menestyvän opiskelijan, huolimattoman työntekijän, onnettomia lapsia. Useinko havaitsemme tällaisia ihmisiä, jotka eivät ole tunnolisia? Ei tietenkään. Kuvitelkaa, esimerkiksi, huonosti opiskellutta auton- tai junankuljettajaa, laivan tai lentokoneen kapteenia. Elämä olisi kertakaikkiaan mahdotonta, jos sellaisissa ammateissa olisi huonoja asiantuntijoita. Johtopäätös: suurin osa ihmisistä on tunnollisia ja siis hyviä perusluonteeltaan.

Voidaan myös toisin ajatella. Hyvä on pyyteetöntä apua. Onko pyyteettömyydelllä sijaa tunnollisessa toiminnassa? Olen vakuuttunut: pyyteettömyyden ainekset ovat aina läsnä sellaisessa toiminnassa. Suurin osa ihmisistä tekee työtään, täyttää velvollisuuksiaan ja sitoumuksiaan ei pelosta vaan tunnollisuuttaan. He panevat toimintaansa osan sieluaan, sydäntään tätä panostusta ei voida mitata eikä vastaavasti sitä voida korvata minkäänlaisilla palkkioilla tai palkinnoilla, ei materiaalisilla eikä moraalisilla. Erityisesti tämä koskee luovia ihmisiä. Voidaanko millään mitata sitä hyväöä mitä tekevät tiedemiehet, keksijät, insinöörit, yritysjohtajat, taiteilijat? Nykyaikaisen autoteollisuuden luojasta Henry Fordista tuli miljardööri hänen toimintandsa ansiosta keksijänä ja liikkeenjohtajana. Mutta voidaanko dollareissa mitata sitä mitä hän teki? Ei tietenkään. Hän toi ihmiskunnalle määrätöntä siunausta. Hänen ja muiden hänen kaltaistensa ansiosta ihmiskunnan hyvinvointi lisääntyy, noustaan materiaalisesti ja henkisesti korkeammalle tasolle, ollaan vapaampia. Juuri auto täydelliseti muutti tilanteen vapaan liikkumisen ansiosta, kohotti sen laadullisesti korkealle tasolle. Mitä sellainen liikkumisen vapaus merkitsee - sen kaikki tietävät. Se on yksi suurimmista siunauksista.

Jotkut tuomitsevat kapitalistit heidän hyvää tuottavan toiminnan mukaan. Hiisi vieköön! Heidän todellinen hyvyytensä on heidän perustavaa laatua oleva toimintansa, taloudellinen, kaupallinen, johtajuutensa. Otin esimerkiksi Henry Fordin. Sellaisia kuin Ford on tuhansia ja tuhanmsia.

Samaa voisin sanoa lasten vanhemmista, äideistä ja isistä. He ovat määritelmän mukaan hyviä ihmisiä. Joka tapauksessa suurin osa heistä. Kun he huolehtivat lapsista, se ei tapahdu vain siksi ettähe rakastavat lapsiaan. Lasten rakastamista ja heidän siinä saamansa myönteiset emotionaaliset kokemukset eivät kata eivätkä korvaa kaikkea vanhempien työtä ja vaivaa. Niin, ja vanhempien toivo saada lapsilta apua, kun he itse ovat vanhoja ei perustu periaatteeseen 'sinä minulle - minä sinulle. ('sinä minulle tulevaisuudessa - ja minä sinulle nyt'). Sillä toivo ilmaisee vain mahdollisuutta vanhemmille saada korvausta vaivoistaan myöhemmin. se ei voi toimia tämän kompensaation reaalisena vasta-arvona.

Ja motiivien kannalta katsoen vanhemmat täysin tietoisesti käyttäytyvät kuten moraalisesti hyvät ihmiset. Väite että he poikkeuksellisesti käyttäytyvät siten kuin heidän vaistonsa vaatii, kuten eläimet, automaattisesti - tarkoittaa että väitetään että he vanhempina ovat ehdottoman vaistonvaraisia olentoja, eläimiä, automaatteja, robotteja. Asia ei tietenkään ole näin.

Muuten on vaikeata kuvitella tavallisten, normaalien ihmisten olevan hyviä. Heillä on idealisoitu käsitys hyvästä, hyvyydestä varsin harvinaisissa tapauksissa, ominaisuuksista jotka liittyvät vain uhrautumiseen toisten edestä, sankarilliseen käyttäytymiseen, urotekoihin. Paha harhakäsitys on käsittää hyvä, hyvyys tällä tavoin.

Moraalisuus on syntynyt samalla kuin ihminen, se on ihmisen jakamaton osa. Ihminen ei voi olla ilman hyvyyttä, ilman hyviä tekoja. Väite, että ihminen perusolemukseltaan ei ole hyvä (eikä paha) merkitsee, että väitetään, ettei ihminen ole perusolemukseltaan moraalinen olento.

Pahan läsnäolo ja pahat ihmiset maailmassa eivät vie pois pohjaa ihmisten hyvyydeltä. Jos ihmiset sairastavat, se ei merkitse, että he eivät olisi perusolemukseltaan hyviä.

Muuten, ihmisen moraalisuus ei ole ilmestynyt tyhjään tilaan. Sillä on epäilemättä biologiset juurensa. Amerikkalainen biologi E. Watson on sitä mieltä, että kaikkien elollisten olentojen bakteereista ihmiseen saakka perustuu yksiin ja samoihin periaatteisiin, eettisiin normeihin... Itse asiassa korkeammilla eläimillä on se, mitä voitaisiin sanoa moraalisuudeksi. Mitä onkaan moraalisuus elämässä? Se on järjestystä ihmistenvälisissä suhteissa, ilmenee erityisesti yhteiselon säännöissä, ihmisen yhteiskuntakäyttäytymisessä. Samantapaista elämän järjestystä on myös eläimillä.

Yritämme pohtia aihetta: mitä voi seurata kustakin teesistä ('ihminen on perusolemukseltaan hyvä, paha tai ei hyvä eikä paha')?

1. Jos pidämme kiinni käsityksestä, että ihminen on olemukseltaan paha, tästä voi seurata kahdenlaista käyttäytymistä vastaten rikollista ja onnetonta vaihtoehtoa. Jos olen sitä mieltä, että ihminen on luonnoltaan paha, silloin johdonmukaisesti minua ympäröivät enimmäkseen pahat ihmiset, ihmiset joilta voidaan odottaa kaikenlaisia epämiellyttäviä asioita. Miten minun pitää heidän kanssaan menetellä? Varoen valppaasti, koko ajan odottaen heidän puoleltaan jotakin ilkeyttä, roistomaisuutta. Edessä on tietoisuus konfliktista ja konfliktikäyttäytyminen. Tässä tapauksessa syntyy ylireagointi syrjäytyminen/pois kääntyminen/aggressio ihmisten käyttäytymiseen (kuten allergian tapauksessa, toisin sanoen immuniteettijärjestelmän ylireaktio johonkin sisäiseen tai ulkoiseen ärsykkeeseen). Sellainen reaktio havaitaan usein nykyaikaisissa elokuvissa, ennen kaikkea thrillereissä, taistelukohtauksissa jne.

Jos liityt tähän enemmistöön, sinussa kehittyy epänormaali taipumus agressiivisuuteen ja rikolliseen toimintaan.

Jos liityt hyvään (et liity pahaan), sinussa kehittyy tietoisuus uhrauksesta, tietoisuus onnettomasta olotilasta. Tässä voi olla erilaisia käyttäytymismalleja: isolationistinen (ihminen juoksee pois ihmisten luota, yhteiskunnasta luontoon, erämaahan, metsään, luostariin, kirjojen pariin,kapeaan perhepiiriin jne), jomottavaan, ikuisesti ainaiseen tyytymättömyyteen ihmisten, elämän,yhteiskuntajärjestelmän jne suhteen.

Tässä ja toisessa tapauksessa ihminen on asennoitunut konfliktiin, vastakkainasetteluun, eristäytymiseen, jatkuvaan tyytymnättömyyteen tai aggressiivisuuteen. Sellaisella ihmisellä ei ole sielussaan harmoniaa(5) tai hän käyttäytyy strutsimaisesti tai keinotekoisesti ja pyrkii pakenamaan muita ihmisiä ja yhteiskuntaa (kätkee päänsä hiekkaan kuin strutsi).

'Säälien maailma on vain säälittäville henkilöille, tyhjä maailma vain tyhjälle ihmiselle' sanoo L. Feuerbach. Jokaisen ihmisen on otettava huomioon: sellaiseksi kuin hän kuvittelee maailman, sellainen hän on itsekin. Jos hän kuvittelee maailman olevan täynnä pahaa, hän on joko itse sellainen tai on lähellä sellaista olotilaa, tai on tulossa tilaan, jossa on pysyvä sielun disharmonia. (levottomuus, rauhattomuus, tyytymättömyys)(6).

2. Jos kannatamme käsitystä, että ihminen on olemukseltaan ei hyvä eikä paha, niin ennemmin tai myähemmin syntyy 'liukas' lähestyminen ihmisiin, yhteiskuntaan: hänen kanssaan ikäänkuin täytyy pitää yhteyttä, ylläpitää ystävyyttä, olla yhteistyössä, olla tekemisissä, mutta tässä täytyy olla korva tarkkana, olla tarkkaavainen jne. jne. (sanonnan mukaan 'ole kavari, mutta ole varuillaan).

Tässä tarkoitetusta lähestymistavasta seuraa tilastollinen pohdinta: jos katsot, että ihminen olemukseltaan ei ole hyvä eikä paha, siitä seuraa johdonmukaisesti, että tapaamasi ihmiset ovat yhtä todennäköisesti voivat olla hyviä tai pahoja, eli vaakakuppi vasten vaakakuppi vasten vaakakuppia on tasapaino. iten sinun pitää suhtautua ihmisiin, jos olet sitä mieltä, että puolelta heistä voidaan odottaa jotakin varsin epämiellyttävää? Enemmän luottamuksen puutetta kuin luottamusta.Enemmän halveksuntaa kuin hyvää sielukkuutta.

'Liukkaalle' käyttäytymiselle on ominaista sen häilyvyys, ennakoimattomuus, tapaus tapaukselta hyvä tai paha, rakkaus tai agressio. Sellaisen ihmisen kanssa on vaikea olla tekemisissä, joka noudattaa 'liukasta' mallia. Tänään hän on hyvä, suosiollisella tuulella, mutta huomenna paha, vihamielinen-halveksiva, agressiivinen. Toisin sanoen, sellainen ihminen tasapainottelee jatkuvasti onnettoman tai epämoraalisen ja rikollisen käyttäytymisen rajalla. Hän on käytännöllisesti katsoen ilman moraalista selkärankaa, moraalista vakaumusta. Ilman vakaumusta ihminen on tuuliviirin kaltainen: mihin tuuli puhaltaa, sinne hän menee.

3. Jos kannatamme käsitystä, että ihminen on perusluonteeltaan hyvä, silloin vastaavasti olemme sitä mieltä, että suurin osa ihmisistä on normaaleja hyviä, kunnollisia ja suhtaudumme vapautuneesti kanssakäymiseen, yhteistyöhön, rakkauteen ja kiintymykseen. Vastaavasti suhtaudumme ihmisiin (alun perin, määritelmän mukaan) hyvästi, hyväntahtoisesti ja sydämellisesti. Sellaisella suhtautumisella ihmisiin sielussa vahvistuu harmonia, kukoistaa harmooninen elämäntapa, kehittyy humanistinen vakaumus, jonka voi ilmaista aforismilla: ajattelemme ihmisistä parempaa ja heistä itse asiassa tulee parempia.

Kun tapaat ihmisen jossakin kadulla tuntemattomassa paikassa, käännyt hänen puoleensa jossakin asiassa, olet asennoitunut siten, että edessäsi on tavallinen, kunnon ihminen, hyvä ihminen, samanlainen kuin sinä itse. Muodostuu pakoton leppoisa luottamuksen, molemminpuolisen ymmärtämyksen, yhteisymmärryksen ilmapiiri. Tietysti tähän sisältyy todennäköisyys, että voit erehtyä ja tämä onkin epäystävällinen henkilö, voit pettyä luottaessasi häneen, hänen hyväntahtoisuuteensa. Mutta on kuitenkin parempi näin kuin että etukäteen oletat vasdtapuolen olevan pahantathoisen ja suhtaudut häneen varovaisen halveksivasti. Koska elämä jaatkuu ja asiat hoituvat, yleensä kontaktissa ja yhteistyössä ihmisten kanssa ja jatkuva epäluottamus ja halveksunta vain häiritsevät normaalia elämää ja asioita. Tästä syystä on parempi, että ihmissuhteissa erehdytään luottamuksen puolella kuin epäluottamuksen puolella.

Kun olet vakuuttunut, että ihminen on perusluonteeltaan hyvä, silloin myös itseäsi arvostat yksiselitteisesti hyvänä ihmisenä, suhtaudut itseesi hyvän enemmistön jäsenenä. Tästä tulee käyttäytymisen malli: jatkuvasti tehdä hyvää, auttaa ihmisiä, avoin ja hyväntahtoinen luonne, vilpittömyys ja kunniallisuus, hienotunteisuus ja tahdikkuus.

En voi olla samaa mieltä kuin Tolstoi, joka kastsoi, että ihmisen ei saa pitää itseään hyvänä, jos hän haluaa tulla paremmaksi (7). Itsensä hyvänä pitäminen tarkoikttaa elämistä sopusoinnussa ja harmoniassa itsensä kanssa, sopusoinnussa omantuntonsa kanssa, harmoonista elämää. Mutta jos pidät itseäsi pahana, silloin se on jo epäharmoniaa, sielun rappiota, tietoisuuden hajoamista.

Pitäen itseään hyvänä ja pyrkien tulemaan paremmaksi, ne eivät sulje toisiaan pois, sen enempää kuin hyvä ja erinomainen arvosana opiskelussa. Opiskelet hyvin, se ei merkitse ettet voisi opiskella vielä paremmin. Tähän on viisas sanonta 'parempi on hyvän vihollinen'.

Tolstoilainen näkemys huokuu raamatullis-kristillistä käsitystä ihmisen alkuperäisestä turmeluksesta ja synnillisyydestä. jotkut älymystön edustajat eivät muuten ymmärräkään ihmisen epätäydellisyyttä - se on vain hänen synnillisyyttään. Eräässä dokumenttifilmissään nimeltä 'Andrei Rubleville' A.A. Tarkovski toistaa elokuvaohjaajan sanat: 'Kysymys on siitä, että maailma on epätäydellinen ja syntinen. On tärkeätä ymmärtää, että epätäydellinen ja syntinen on itse ihminen.' Ensinnäkin minua aina ihmetyttää, kuinka jotkut ihmiset helposti puhuvat pahaa ihmiskunnasta, ihmisestä sellaisenaan. Ovatko suorittaneet sosiologista tutkimusta vai tietävätkö kuten jumala kaiken? Tai he ehkä vain tekevät loogisen virheen ja hätäisen päätelmän (joidenkin ihmisten turmeltuneisuutta, synnillisyyttä koskevien tietojen perusteella tekevät laajoja yleistyksiä suhteellisesta koko ihmiskunnan turmeltuneisuudesta ja synnillisyydestä)? Toiseksi, miksi ihmisessä nähdään vain epätäydellisyyttä? Tämä on jotakin yksisilmäisyyttä. Toisaalta ihminen on itsessään täydellinen. Hän osaa tehdä paljon sellaista, jota ei osaa mikään muu elollinen olento Maan päällä. Jos vaikka puhutaan ihmisen biologiasta, ei voi olla hämmästelemättä hänen kaikkien elintensä, koko organismin toiminnan sopusointuisuutta ja täydellisyyttä. Oikeampaa on sanoa: ihminen on joissakin suhteissa täydellinen, joissakin epätäydellinen. Yksipuolisempi käsitys ihmisestä vain epätäydellisenä oliona johtaa käsitykseen ihmisen synnillisyydestä, turmeluksesta jne.

Edellä oli, niin sanotusti, filosofisia selityksiä teesiin numero 9. Mutta aivan erilaisia selityksiä voidaan laatia faktamateriaalin perusteella. Talouskorkeakoulun tieteellinen johtaja, Venäjän Federaation entinen ministeri E.G. Jasin nostaa esiin kysymyksen luottamuksen tärkeydestä taloudessa ja politiikassa (keskustelussaan «Эхо Москвы» radiossa toimittaja N. Boltjanskin kanssa 27.02.07; 11.35):

«Е.ЯСИН: ... Olen sitä mieltä, että nyt toistuu herra Kasjanovin kanssa se sama historia, joka aikoinaan tapahtui Valtiovarainministeriössä Vavilovin aloitteesta - hänet kutsuttiin prokuratuuraan, hän jo oli siellä, sikäli kuin tiedän, hän antoi todistuksensa, en tietenkään tiedä mitään yksityiskohdista, haluan vain sanoa, että tässä on epäluottamuksen paikka, sen josta äsken oli puhe, saa meidät olemaan uskomatta mitään. Sosiaalipsykologiassa on olemassa tieteellinen termi 'sosiaalinen kyynisyys', jonka mukaan keneenkään ei luoteta enemmän kuin lähimpiin oman perheen jäseniin, ja ... Tässä tapauksessa tuomioistuin ei tee komennosta päätöstä, meillä ei aseteta kyseenalaiseksi luottamusta, vaikka olisi kysymyksessä laitos, jonka tulee kyseenalaistaa luottamus, niin ei. Tämän takia, sanokaamme, jos Kasjanova, sanokaamme, jos hänellä jotakin olisi oikeustoimintansa ajalta, heti syntyy kysymys: varastiko vai eikö, toisaalta, häntähän ei haastettu oikeuteen, koska hän on todennäköinen presidenttiehdokas vuoden 2008 vaaleissa? Minulta ovat kirjeenvaihtajat jo kysyneet mitä mieltä olette, eikä tähän liity se seikka, että taas tuli esiin Vavilovin tapausd. En sulje pois tätä mahdollisuutta, koska tänään vaaleihin valmistautuminen muuttuu yleiseksi puolustukseksi - kaikki, jotka eivät voi voittaa voivat kerätä jonkun merkittävän prosenttimäärän ääniä, esim 5 tai 6 prosenttia, he jo ovat joutuneet jonkinlaisen esitutkimuksen. En sulje pois sitä, että prokuratuura toimisi juuri tällä tavoin.

Н.БОЛТЯНСКАЯ: Евгений Григорьевич, vielä yksi uuttinen, joka ilmestyi tänään, jot toivoisin teidän kommentoivan, kuten jo osittain aloittekin tehdä, - erään suuren amerikkalaisen yhteiskuntatieteellisen tutkimuslaitoksen viimeisimmän tutkimuksen mukaan venäläiset erotukseksi muiden taloudellisessa kasvulssa olevien maiden kansalaisista eivät usko liiketoimintaan sen enempää kuin valtioon tai SMIhin.

Е.ЯСИН: Tämä on totta. Olen viimeisen kuukauden aikana erityisesti tutkinut luottamusta, yhteiskunnllista - kaikkea sitämitä pidetään yhteiskunnallisena pääomana ja joka on tärkeä tekijä, jota tarvitaan jos on kysymyksessä taloudellinen nousu ja maan valistaminen. Voin sanoa teille, että kaikkein korkeimmat luottamusluvut... tavalliseti asetetaan kaksi kysymystä - voidaanko useimmiten luottaa muihin ihmisiin? meillä, jos otetaan käänteinen vastaus, jossa sanotaan 'täysin voidaan', 'voidaan useimmissa tapauksissa', niin varsin vakuuttavasti, merkitse, että näissä yhteensä 37,9% - siis kun kaksi. Mutta vdertailun vuoksi esim Koreassa 73%. Kaikkein korkeimmat prosentit ovat Kiinassa ja Intiassa. No kiinalaisiin en oikein luota siitä yksinkertaisesta syystä, että siellä on kaikki kontrolloitua, ihmiset voivat vastata propagandan alaisina tai pelosta tai sen mentaliteetin mukaan, että valtioon on luotettava kyselemättä tai paha perii. Mutta myös Intian korkeaan luottamuslukuun haluan huomauttaa, että juuri näissä maissa kasvu on nopeinta, ilman että niissä olisi öljytuotantoa. Meillä, mielestäni, tämä on eräs tärkeimmistä esteistä kehitykselle, sillä suuri luottamuksen puute merkitsee, että eletään ikäänkuin aidan takana, joko rajoittaudutaan joiihinkin toimintoihin tai niistä maksetaan. Karkeasti puhuen tavallinen ihminen ei voi palkata henkivartijoita, mutta hän silloin kieltätytyy jostakin ja koko maa kieltäytyen jostakin johon se ei luota. Mutta tämä on yksinkertaisesti vahinko. Meidän lukumme on yksi maailman alhaisimmista.' (olen poistanut osia - L.B.)

Tässä nähdään, perusasia - luottamus - kuinka sillä on periaatteessa tärkeä merkitys elämässä, ihmisten, yhteiskunnan asioissa!

Teesi 10 o Palautetta

Toisessa tapauksessa tarkoitetaan rikollisyhteisöjä (mafiaa, rikollisliigoja jne), ylikansallisia, sovinistisia, rasistisia organisaatioita, uskonnollisia lahkoja ja oikeaoppisten, fanaatikkojen ja fundamentalistien järjestöjä.

Teesi 11 o Palautetta

Saksalainen kansallissosialismi olin avoimesti antihumanistinen. Saksassa sotiva antihumanismi kypsyi jo aikoja sitten. Siitä kirjoittaa Karl Popper:

'... kaikkein rohkein vahvistuksen ilmaisi F Lenz, joka kirjassaan 'Rotu arvon peiaatteena' asettaa retorisen kysymyksen: 'Vain jos humaanisuuden täytyy olla moraalin tavoitteena, emmekö voisi liittyä loppujen lopuksi sille puolelle?' ja tästä sitten lopulta kehittyy se absurdi lause, vazstaus: 'Me olemme kaukana siitä, että humanismi tuomitsisi sodan: ei, tämä sota tuomitsee humanismin'. Tämä idea yhdistää E. Jungin histrisismiin, joka huomauttaaL 'Humanistisuus eli ihmisyyden idea... ei säätele historiaa'. Kuitenkin antihumanistisen argumentin ensimmäinen keksijä oli Gottfried Fichte, Hegelin edeltäjä... Puhuen sanasta 'humaanisuus' Fichte kirjoitti: 'Jos saksan kielessä romaanisten kielten sanalle 'humaanisuus' ('humanness') annetaan sen oikea käännös, nimittäin 'Menschheit' ('manhood'), niin ... silloin puhuttaisiin: 'Loppujen lopuksi ei ole niin suurta olla ihminen, kuin eläin!' Todellakin, saksalaiset puhuisivat nimenomaan noin, mikä olisi täysin mahdotonta romaanisille kansoille. Kysymys on siitä, että saksan kielessä sana 'Menschheit' on fenomenaalinen käsite; se ei milloinkaan ole ollut muuta kuin nominaalinen käsite, toisin kuin romaanisten kansojen vastaava. Se joka on raukkamainen, turvautuu salakuljetukseen ja käyttää tätä vierasta romaanista symboolia' (nimittäin sanaa 'Humanismus') 'saksalaisten kielessä suistaa samalla heidän moraaliset norminsa...'. Fichten opin toisti O. Spengler, joka kirjoitti: ''ihmisyydessä' ei ole mitään ideaa sen enempää kuin pavuissa tai orkideoissa. 'Menschheit' on pelkkä sana', mutta myös A. Rosenberg, vahviestaen, että: 'Ihmisten sisäinen elämä on turmeltunut, kun vieraat motiivit tyyppiä sielun, ihmiskunnan ja inhimillisen kulttuurin pelastaminen tunkeutuvat heidän mieliinsä'.' (Ks.: K. Popper. Avoin yhteiskunta ja sen viholliset. Osa 2, M. 1992, s. 85-86. Открытое общество и его враги. Т 2, М., 1992, с. 85-86)(8).

Hitler ilmoitti tammikuussa 1943 sen jälkeen kun kenttämarsalkka Paulson oli vangittu, että hän on vetelys (kun ei itse lopettanut itseään). Tässä yhteydessä Fürer lausui seuraavat sanat: 'Mitä on elämä? Elämä on kansallisuus. Yksityisen ihmisen elämällä ei ole merkitystä.'

Erotukseksi kansallissosialismista kommunismi - häpeilevä antihumanismi (sanottu humanismiksi, mutta asiallisesti antihumanismi). Kommunistiset ideologit ja johtajat puhuivat humanismista myönteisessä merkityksessä, kuitenkin lisäten sanan 'proletaristinen', 'sosialistinen' , 'kommunistinen'. Ikäänkuin sana 'humanismi' ei olisi riittänyt kuvaamaan ihmiskuntaa. Voitteko muuten kuvitella proletaristista, sosialistista, kommunistista ihmiskuntaa?! Minä en. Humanismi ja ihmiskunta eivät kaipaa mitään lisäkkeitä.

Kaikki rajoitukset lisämääreillä 'proletaristinen' 'sosialistinen', 'kommunistinen' sanan 'humanismi' merkitsevät käytännössä humanismin kieltämistä eli antihumanismia.

Eikä kysymys ole vain asiattomasta 'humanismi' sanan rajoittamisesta. Sosialismi ja kommunismi ydinolemukseltaan kieltävät humanismin. Sosialismin ideassa peruskäsite on yhteiskunta ('sosialismi' tulee latinan sanasta “socialis”, “socium” - yhteiskunnallinen, yhteiskunta). Kommunismin deassa perustana on yteisen käsite ('kommunismi' tulee latinan sanasta 'comunis' - yhteinen). Sillä tavoin sosialismin ideassa tavalla tai toisella korostuu yhteiskunta ja kaikki yhteiskunnallinen, sosiaalinen (yhteiskunnalliset intressit, yhteiskunnallinen omaisuus, yhteiskkuntasuhteet, yhteiskuntarakenne) ja päin vastoin yksityinen ihminen, yksilö, persoonallisuus, jää taustalle. Kommunismin ihanteessa painopiste on yhteisdellä (yhteiset intressit, yhteisomaisuus, yleinen, yhteinen, kollektiivinen työ jne)

Täysin selvä on sidos sosialismin ja kommunismin ihanteiden välillä. Nämä ovat aateveljiä tai suorastaan aatekaksoset. Molemmissa tapauksissa aksentti on henkilön, yksilön yläpuolella. Tämä aksenttien sekoitus (henkilökohtainen, yksilöllinen ja yksilön yläpuolella oleva), ei niin loukkaamattomasti kuin ensi näkemältä näyttää. Tapauksessa, jossa sosialismin ideaa noudatetan tinkimättömästi (puhumattakaan kommunismista) se johtaa yhteiskunnallisen, ryhmäkohtaisen, kollektiivisen, valtiollisen, sanalla sanoen yksilö yläpuolella olevan kokonaisuuden, absolutisointiin ja ihmisen persoonallisuuden, yksilöllisyyden riittämättömään arvostukseen. Tämä absolutisointi ilmenee erityisesti tunnetussa moraalisesta vaatimuksessa asettaa yhteiskunnalliset intressit yksilöllisten yläpuolelle, ja vielä pahempaa alistaa yksilölliset intressit yhteiskunnallisten alapuolelle. Se ilmenee myös kollektivismin arvostamisena ehdottomasti myönteiseksi moraaliseksi arvoksi ja individualismin arvostamisena ehdottomasti kielteiseksi; samoin altruismin, itsensä uhraamisen myönteinen arvostus, egoismin tuomitseminen. Tämä absolutisointi johtaa lopulta antihumanismiin. Vs Vishnevskin 'Optimistisessa tragediassa' laivan kapteeni tekee retoorisen kysymyksen: 'onko ihmisellä arvoa, kun puhe on ihmiskunnasxta?!' Tällä hän sarkastisesti arvioi kommunisgtien ja bolshevikkien ajattelutapaa. F.M. Dostojevskin lause: 'Joka liikaa rakastaa ihmiskuntaa, se on yleensä kykenemätön rakastamaan yksityistä ihmistä.' (Dostojevskij F.M. Kootut teoksen (Полн. собр. соч.: в 30 т. Л., 1980. Т.21. С.264).

Jos puhutaan kristinuskosta, se antaa paljon esimerkkejä teoreettisesta ja käytännöllisestä antihumanismista. Tässä yksi luonteenomainen esimerkki: tunnetussa keskiaikaisessa diakoni Lotarin (myöhemmin hänestä tuli paavi Innokenti III) traktaatissa nimeltään 'Maailman halveksuminen ja ihmisen mitättömyys' sanotaan: 'Kukat ja puut tuottavat aromeja ja hedelmiä, mutta ihminen heittää pois ja likaa.' Paavi Innokenti III ilmoitti olevansa jumalan sijainen ja otti käyttöön inkvisition vuonna 1321.

Kristinusko toisaalta pitää ihmistä jumalan kaltaisena (Raamatun mukaan Jumala teki ihmisen omaksi kuvakseen), mutta toisaalta syntisdenä olentona (ensimmäiset ihmiset, Aatami ja Eeva ajettiin pois paratiisista hirmuisen syntien määrän takia ja sen takia koko ihmissuku kantaa mukanaan ensimmäisen syntiinlankeemuksen taakkaa.)

Teesi 15 o Teesi 16 o Palautetta

2. Alleviivaan, ekologinen problematiikka - ei vain:

1) ympäristön suojelu (tämä on olemukseltaan jotenkin negatiivista, kiellon tuntuista tai kielteistä impulssia, työtä, mutta myös:

2) rakastavan kunnioittavaa suhdetta eläimiin ja kasveihin, ylipäätään elävään luontoon,

3) voimakasta menetettyjen luonnon elementtien palauttamista,

4) kulttuuriympäristön, toisen, ihmisen työllään tekemän luonnon parantamista ja kehittämistä,

Jälkimmäisessä tapauksessa huutavim ongelma on elämä kerrostaloissa. 20. vuosisadan ihmiskunta ei ole valinnut parasta mahdollista ratkaisua asunto-ongelmiinsa rakennettuaan kerostaloja. Kerrostalokaupunki on todella inhimillisyyden musta aukko biologisena vaihtoehtona. Syntyvyyden aleneminen, väestön väheneminen ovat suureksi osaksi seurausta ihmisen asettumisesta asumaan kerrostaloihin. Asunto kerrostalossa on eläintarhan häkin kaltainen; se ei salli ihmisen lisääntymistä elävänä olentona. Sellaisissa asunnoissa etäännymme äiti-luonnosta fyysisesti, biologisesti, henkisesti ja menetämme voimamme kuten Ante maan piiristä karkoitettuna.

Miksi me niin likaamme ympäristöämme? Siksi, että meillä ei ole myönteistä luonnon kanssa vastavuoroisessa suhteessa elämisen kulttuuria. Ensimmäisen luonnon me näemme usein toisen luonnon muodostaman prisman lävitse (asvaltin , talon seinän, pilaantuneen ilman, jne kautta). Jälkimmäinen on - usein - hyvin köyhä, rujo, primitiivinen. Saatuaan negatiivisen latauksen, epäkunnioittavan suhtautumisen kanssakäymisestä toisen luonnon kanssa, epäkunnioittava suhde on ensimmäiseen luontoonkin. Me heitämme roskat eteiskäytävään, jalkakäytävän asvaltille ja alamme itse tehdä samaa metsässä pellolla. Me tyydymme siihen, että asuntomme ympälillä on likaa, törkyä ja alamme sotkea kaikkea, mukaan lukien luontoa.

3. Esiintyessäni ympäristönsuojelun puolesta, vihreän maailman puolesta, esiinnyn samalla ekologismin ääri-ilmiöitä vastaan, kun huoli Ekosta (Talosta) pienenee tai loittonee taka-alalle huoleen Ihmisestä, hänen kehityksestään. Valitettavasti sellaisia ihmisiä (heitä yhä useammin nimitetään ekologisiksi hälyttäjiksi ja ekstremisteiksi) on alkanut esiintyä. Heidän luonnonsuoojelunsa tekee tyhjäksi pyrkimys pysäyttää Kehitys ja jopa pyrkimys peruuttaa 'Takaisin luontoon', elää alkuihmisten primitiivistä elämää.

Teesi 21 o Palautetta

Kysymykseen siitä, että 'humanismilla on rajansa'.

Humanismiin verrattuna uskonto on vähemmän vaatimaton. Tässä ei ole mitään ihmeellistä, kun uskonto toisaaalta alentaa ja toisaalta ylentää ihmisen. Raamatun esityksen mukaan ihmisestä on tehty Jumalan kuva ja hän on Jumalan huolenpidon alainen, mutta ihmisen asuinpaikkaa, Maata, pidetään maailmankaikkeuden keskipisteenä. Tämä on asiallisesti lapsellinen näkemys asioista. Lapsi tuntee ja tunnustaa heikkoutensa, avuttomuutensa ja samalla havainnoi ympäristöään kuten kotiaan, missä isäntinä (kaikkein mahtavimpina olentoina) ovat hänen vanhempansa, vanhemmat sukulaiset.

Sopiva sana Schellingiltä: 'On naivia ajatella, kuten ihmiskunta oletti ennen, että koko maailmankaikkeus, kaikki lukematomat, etäällä pienestä maastamme olevat ja siitä riippumattomat tähdet olisi luotu ihmisen käytettäväksi ja hyväksi, samoin on naivia ajatella, kuten oli asia on ollut viime aikoina, kun kosmisesta kokonaisuudesta on saatu laajempi kuva, että kaikkialla siellä on samanlaista kuin Maassa, kaikkialla asuu ihmisen kaltaisia olioita, ja että ne ovat viimeisin tavoite'.

Teesi 22 o Palautetta

Mutta minkä arvoinen on kertomus siitä, kun jumala loi maailman ja ihmisen?! Tiedemiehet ovat satoja vuosia keränneet hitunen kerrallaan aineistoa, tietoa evoluutiosta meidän osassamme maailmankaikkeutta, elämän syntymisestä Maapallolla, elävän luonnon muodostumisessta, ihmisen ilmestymisestä maapallolle. Tieteellisesti on vahvistettu suuri määrä kiistattomia tosiasioita, jotka eivät jätä kiveä kiven päälle raamatun kertomuksiin maailman ja ihmisen synnystä. Ja mitä sitten? Uskonnon kannattajat jatkavat näiden satujen toistamista ikäänkuin ne eivät lainkaan olisi satuja, vaan olevaista, totuus. Mitä sekaannusta he aiheuttavat ihmisten mielissä he julistavat niitä totuutena. Nykyään ihminen jo koulussa saa minimimäärän tieteellistä tietoa itsestään ja maailmasta. Miten hän voi korvata tieteellisellä tiedolla näimä raamatun legendat? Hänen on joko uskottava tiedettä tai annettava piu paut logiikalle ja otettava molemmat keskenään ristiriitaiset versiot maailman ja ihmisen synnystä. Kummatkin vaihtoehdot ovat vahingollisia. Jos ei usko tieteeseen joutuu pimeyteen, obskurantismiin villeihin, epätodellisiin käsityksiin. Molempien versioiden hyväksyminen johtaa loogisen ajattelun hitaaseen kuolemaan. Epäloogisuus käytännön tasolla johtaa siihen, että voidaan puhua ja tehdä mitä hyvänsä. Tämä on joko hulluutta tai kevytmielisyyttä ja vastuuttomuutta.

Kertoessaan ihmeistä ja niihin verrattavista ilmiöistä uskonnon puolustajat lietsovat viattomissa ihmisisssä epäluottamusta tieteeseen, tieteelliseen tietoon. Epäluottamuksesta on vihaan ja pimeyteen vain yksi askel.

Ennen uskonnonpalvelijat istuttivat tiedemiehiä vankeuteen, polttivat roviolla, koettelivat eri kidutusmenetelmillä. Nyt sitä ei tapahdu. Avoin agressio tiedettä kohtaan on muuttunut näkymättömäksi verhotuksi agressioksi: kamppailuksi aborttia, ihmisen kloonauskokeita vastaan, levitetään tieteenvastaista tietoa opetuslaitoksissa, joukkotiedotusvälineissä, leimataan kelmeiksi kaikki jotka eivät usko jumalaan ja luottavat vain tieteeseen.

Abortista. Katolinen ja ortodoksinen kirkko esiintyvät kategoorisesti aborttia vastaan, vertaavat sitä murhaan. Nykyään metrossa ja muissa yhteiskunnallisissa laitoksissa nähdään julisteita, joissa abortti tuomitaan lapsenmurhana. Abortin vertaaminen murhaan on uskomaton looginen harha-askel(10). Abortin epäinhimillisyyttä yritetään todistella viittaamalla murhan epäinhimillisyyteen. Naisparka, joka menee saamaan abortin erilaisista negatiivisista olosuhteista johtuen alistetaan uskonnollisten aktivistien toimesta ylimääräiseen moraaliseen piinaan. Hänellä on muutenkin paha olo ja vaikeata, ja vielä pääle todellisuudessa syytpös murhasta, joka johtaa hänet vielä moraaliseen traumaan...

Kaikkien tieteen kaanonien ja terveen järjen mukaan ihmisen elämä ei ala munasolun hedelmöitymisestä vaan hänen syntymästään eli ilmestymisestään maailmaan. Syntymä ja kuolema merkitsevät ihmiselämän alkua ja loppua. Tie hedelmöittymisestä syntymään on tie olemattomuudesta olevaisuuteen. Silloin ei vielä voida täysin yksiseilitteisesti puhua siitä että ihminen on olemassa. Jos ei voida puhua tästä täysin yksiselitteisesti, silloin ei aborttiakaan voida verrata yksiselitteisesti murhaan. Murhata voidaan vain on olemassa, elää. Ei voida murhata sellaista, joka ei vielä ole olemassa. Niin kauan kuin lapsi ei ole tullut äidin kohdusta ulos päivänvaloon, se ei vielä ole olemassa. Niin kauan kuin lapsi ei ole tullut ulos äidin kohdusta maailmaan, hän on osa naisen organismia ja hänen elämänsä viimeisiä kuukausia lukuunottamatta on täyusdin riippuvainen naisen elämästä. Erottamaton siinä määrin, että jos tämä elämä keinotekoisesti irroitetaan, lasta ei synny, ei tule ihmistä. Tästä syystä kukaan normaali ihminen ei pidä aborttia murhana, vaan kirurgisena toimenpiteenä.

Jotenkin murhaan voidaan verrata vain keinotekoisesti poistettua kuolleen lapsen sikiötä, joka toisessa tilanteessa (mutta samaan aikaan) olisi voinut ilmestyä maailmaan elävänä. Ja taadskaane i yksiselitteisesti voida verrata murhaan keinotekoisesti poistetun kuolleen lapsen sikiön poistamista. Tämä on hyvin mutkikas kysymys. Sikiö voidaan saada esioin provosoimalla sen tilanne, esimerkiksi. nainen voi kokea voimakkaan stressin tai hän ei ole täysin syyntakeellinen. Muut ihmiset, yhteiskunta ei voi tietää kaikkia käyttäytymisen ehtoja, naisen elämää viimeisten raskauskuukausien aikana eivätkä sen vuoksi voi, heill ei ole oikeutta yksioikoisesti määritellä kuolleen lapsen sikiötä murhaksi. Tässä kuten muissakin samankaltaisissa tapauksissa, täytyy olla voimassa syyttömyyden oltetus.

Näin vain nainen subjektina, henkilönä, ihmisenä, vain hän voiarvioida mitä hänelle tapahtuu ja vain hän on mahdolinen elämän tai kuoleman antaja lapselleen. Ei kukaan muu!

Syyllistää nainen etukäteen sellaisen murhaan, jota ei vielä ole eikä ehkä tule olemaankaan on raskas moraalinen synti.

Ihmisen kloonaaminen. Yhdysvalloissa uskonnollisten järjestöjen painostuksesta on hyväksytty laki, jonkas mukaan valtion rahoitus kielletään ihmisen, hänen solujensa, kudoksen ja elinten kloonauskokeilta. Tämä on mitä todellisinta obskurantismia.

2001 marraskuussa eräs yksityinen amerikkalainen yritys suoritti onnistuneita kokeita muutamilla ihmisalkion soluilla. tämä meerkitsee suurta läpimurtoa ihmisen kudosten ja elinten solujen kasvu- ja lisääntymismekanismien tuntemuksessa. Aukeaa uusi väylä ihmiskudoksen solujen käytölle lääketieteellisiin tarkoituksiin toisin sanoen niiden tuottamiselle keinotekoisesti olosuhteissa, jotka ovat analogisia ihmisorganismin sairaille kudoksille. Ja mitä sitten? Heti uskonnolliset järjestöt nostivat kovan haloon. Tuomitsevin ilmoituksin esiintyivät kahden suurimman kristillisen ryhmittymän johtajat - Rooman paavi Johannes Paavali II ja patriarkka Aleksij. Eräs meikäläinen pappismies esiinnyttyään televisiossa näitä kokeita koskevinen teeseineen kiinnitti ne samalle taululle kuin fasististen lääkäreiden epäinhimilliset kokeet Ausschwitzissa. Itse Yhdysvalloissa nämä kokeet tuomitsi presidentti Bush, sen lisäksi näiden johdosta vaadittiin lainsäädäntä, joka kieltäisi ihmisen ja ihmissolujen kloonauksen periaattellisesti. Sen sijaan oikein sanoi eräs tiedemies: ihmisen kloonauksen kieltäminen on sama asia kuin auringon nousun estäminen. Ihmisten kloonaukseen on uskonnollisilla johtajilla - uskonnollisina äärikonservativeina jonkinlainen pelokas suhde. Sen sijaan että suhtautuisivat näihin kokeisiin objektiivisesti, ennakkoluulottomasti, harkitsevaisesti, heidän reaktionsa on selkäpiitä karmivan emotionaalinen. Kloonaus ei ole ihmisen keksintö eikä sen enempää hänen hienostuneen järkensä hedelmä. Sillä on sijansa luonnossa. Samanmunaiset kaksoset eivät ole mitään muuta kuin tulosta hedelmöittyneen munasolun luonnollisesta kloonautumisesta. Ihmiskloonit elävät keskellämme eikä siihenliity mitään hirviömäistä!

Uskonto spekuloi tietämättömyydellä. Mitä vähemmän tiedämme, sitä enemmän kavahdamme, pelkäämme, tunnemme itsemme epävarmoiksi, sen helpompi uskomme kaikenlaisia tarinoita ja keksittyjä juttuja. 'Se joka ei tiedä, sen täytyy kaikkeen uskoa." sanoi Ebner-Eschenbach.

Uudesta testamentista luemme: 'Katsokaa (veljet) ettei teitä kukaan filosofialla lumoa eikä tyhjillä jutuilla, ihmisten puheilla, maailman säkeillä, jättäen kertomatta Kristuksesta. (Kolossalaiskirjeet 2:8). Olen kuullut tämän apostoli Paavalin antaman neuvon: 'älkää nautiskelko filosofiasta' 19990307 kahdelta tytöltä, jotksa torilla metroaseman vieressä levittivät Jehovan todistajen Herätkää lehteä. Heittäydyin heidän kanssaan puheisiin ja toinen heistä saatuaan tietää, että olen filosofi avasi raamatun ja luki yllä olevan kohdan apostoli Paavalin lähettämästä kirjeestä. Tällä häm osoitti kuinka uskovaiset suhtautuvat (tai kuinka heidän odotetaan suhtautuvan) filosofiaan. Mitään ei ole tehtävissä, Raamattu tekee edelleen tänään mustaa askarettaan. Tietenkin tytöt olivat noviiseja ja tuskin ymmärsivät mitä siterasivat. Suurimmaksi osaksi he ja heidän kaltaisensa kieltävät kokemattomuuden kevytmielisyydellä kokonaisten kulttuurihaaroijen olemassa olon vertaamalla niitä tyhjiin puheisiin tai kuten he sen ilmaisevat tyhjään keikarointiin.

Apostoli Paavali tähdentää: hän viittaa kahteen filosofoinnin lähteeseen: ihmisten tarinat ja maailman luonto. Ihmisten tarinoilla hän pikemminkin tarkoittaa antiikin filosofien kirjoittamia kirjoja (esikristillisiä) ja niiden antamaa todistusta erilaisista opeista. Maailman luonnolla hän tarkoitti aistinvaraista kokemusta tieteellisten tutkimusten ja filosofisten pohdintojen lähteenä. Olemukseltaan mainitun kirjeen katkelmassa apostoli Paavali puhuu ei vain filosofiasta vaan myös tieteestä, koska nimenomaan tiede välittömästi harjoittaa tutkimusta maailman luonnossa. Siinä meille neuvo eräältä uskon tukipylväältä: kaihtakaa filosofeja ja tiedettä, sillä ne eivät ole 'Kristuksen mukaisia', ovat Kristuksen opetuksen ulkopuolella.

Kiinnostava argumentti, johon apostoli Paavali turvautuu. Hän on sitä mieltä, että nimenomaan Kristukseen 'on kätketty kaikki viisaus ja tieto'(Kolossalaiskirjeet 2; 3). Kaikki viisaus ja kaikki tieto eli kaikki filosofia ja kaikki tiede, on Kristuksessa (Sama 2; 23).

Mihin vie sellainen filosofian ja tieteen halveksunta, se voidaan nähdä esimerkissä 'viisastelijoista', joista kitkerällä ironialla puhyi M-V. Lomonosov: 'Kenen hyvänsä viisastelijan on helppo ryhtyä filosofiksi, opettelevat vain ulkoa sanat: Jumala on niin säätänyt, ja siinä on vastaus kaikkien syiden asemesta. (М.В.Ломоносов. Избр. филос. произв. М., 1950. С. 397). Sillä olennaiselta osaltaan uskonto esiintyy sellaisia perustavaa laatua olevia ihmisen ominaisuuksia vasstaan kun tiedonhalu ja uteliaisuus, ihmisen luonnollista taipumusta etsiä totuutta ja tietoa. 'Kristuksen jälkeen meillä ei ole tarvetta millekään tiedonhalulle, Evankeliumin jälkeen ei tarvita mitään tutkimusta' ilmoitti Tertullianus, eräs kristillisen kirkon isistä.

Tässä vielä esimerkki. Kalifi Omar Aleksandrian valloituksen jälkeen käski polttaa Aleksandrian kirjaston, sen ajan rikkaimman kokoelman kirjoja ja papyruskääröjä. Uudistaessaan käskyä hän esitti seuraavan perustelun: Tämän kirjaston kirjat ovat sopusoinnussa Koraanin kanssa tai eivät; jos ovat sopusoinnussa Koraanin kanssa, ne ovat turhia ja ne on poltettava; jos ne eivät ole sopusoinnussa Koraanin kanssa, ne ovat haitaksi ja ne on poltettava. Siten kummassa tapauksessa tahansa kirjasto pitää polttaa."

Nyt uskonnollisen ajatuksen tilanteessa, jota eletään kaikkialla Venäjällä, jotkut filosofit ja tiedemiehet yrittävät rakentaa siltoja uskonnon ja tieteen välille, syntyy teorioita kahtalaisista totuuksista, puhutaan monitiedosta (edrilaisesta tiedosta yhdestä ja samasta). On jopa ilmestynyt aikakauslehti tällä nimellä ("Полигнозис", Polignosis). Mitä tästä voidaan sanoa? Jos kaikki on totta, on myös totuus valhe eli kaikki on valhetta. Tästä puhui Aristoteles jo 2300 vuotta sitten: 'Joka ilmoittaa kakien totuudeksi, saman sanoo myös toteamus, että se on vastakohta hänelle itselleen.' Ei voi olla kahta eri syytä yhdellä asialla eikä voi olla kahta erilaista tietoa yhdestä ja samasta asiasta. Nyky-yhteiskunnassa nimenomaan tiede on ihmiskunnan tietovoiman ilmentymä. Kaikki muut yhteiskunnallisen tiedostamisen muodot koskeekoot mitä asiaa hyvänsä, eivät vain ole tiedon tuotantoa. Sikäli kuin uskonnolliset aktivistit ja kaikenlaiset mystikot väittävät hallitsevansa totuuden (eri totuuden kuin tiede), he samalla esiintyvät ristiriidassa tieteen kanssa...

Tämä boomi loppui aikoinaan Euroopassa. Näin kirjoitti tästä amerikkalainen tiedemies Alvin Toffler kirjassaan 'Törmäys tulevaisuuden kanssa': näemme mystiikan räjähdysmäisen nousun. Yhtäkkiä alkaa astrologian kukoistus. Muotiin tulee Tsen-Buddhalaisuus, jooga, spiritistiset istunnot ja noituus, muodostetaan dionisisten nautintojen jakamisen kultteja, keinoja kielen ulkoiseen ja jopa avaruudessa tapahtuvaan kommunikointiin...

Teesi 23 o Palautetta

1. Uskonto, mikä hyvänsä uskonto jakaa ihmiset kannattajiinsa (ortodoksit, oikeaoppiset) ja ei2uskovaisiin (toisuskoisiin, uskonnottmiin) ja näin tavalla tai toisella esiintyy ihmiskuntaa vasstaan eli kenen hyvänsä ihmisen arvokkuuden tunnustamista vastaan. Uskovaisten näkökulmasta virheelliset ovat siten vähenemässä, parhaassa tapauksessa he ansaitsevat sääliä, huonoimmassa halveksuntaa ja vihaa. Kanssakäyminen uskonnottoman kanssa on uskovaiselle saastumista ja hän tavallisesti pyrkii tämän jälkeen 'puhdistautumaan' eli vapautumaan 'saastasta' (kristillis-ortodoksit, esimerkiksi tekevät ristinmerkin, ajatuksellisesti ja sanallisestri heittävät luotaan saastan).

Jos ajatellaan minkä hyvänsä uskonnon tunnustajia, heitä on aina suurin osa ihmiskuntaa. Jopa maailmanuskonnoillakin (kristinusko, islami, budhalaisuus) on vain mitätön osa ihmiskunnasta aktiiveja uskonnonharjoittajia (6 miljardista kritittyjä on jotakin puolisentoista miljardia, muslimeja vähän yli miljasrdi, buddhalaisia noin 800 miljoonaa). Kuvitelkaa, suurin osa ihmisistä on uskovaisen kannalta 'epäihmisiä'. Ja mistä epäihmistren joukosta tässä nyt on puhe! Ja vielä enemmän: mistä humanismista?

Sillä tavoin, uskovaiselle, jos hän todella on uskovainen, humanismi on vaarallinen filosofia, ja ihmiskunta, humaanisuus ovat sanoja, joilla ei ole mieltä tai ne ovat suorastaan haitaksi. (Minulle on ylen selvää, että eräät ortodoksiset vaikuttajat suhtautuvat äärimmäisen negatiivisesti humanismin filosofiaan, ja sanoja 'ihminen', 'ihmiset' ei sanota liittämättä niihin sanoja 'kristityt', 'kastetut', 'ortodoksiset' jne. Viime vuosina on tullut suosituksi sanahirviö 'kirkollistettu'. 'Kirkollistettu'-käsitteen mukaan sinun tulee olla paitsi kastettu myös kirkotettu, siis vahvistetu jonkinlaiseksi kirkon sisäpiiriläiseksi ja/tai perillä tietyistä salaisuuksista. Jos et ole kirkollistettu, sinua katsotaan alta kulmien alta kuten ??отщепенца??.)

Humanismi ei hyväksy ihmisten jakamista, kuvaannollisesti puhuen, puhtaisiin jas epäpuhtaisiin, ensimmäisen luokan ja toisen luokan ihmisiin. Humanistille ihminen on kokonainen, kokonaisuus itsessään, pelkästään syntymänsä perusteella.

Humanismin kannattaja pitää ihmisyyttä perustavanlaatuisena arvona, riippumattomana sovitusta tai muusta ryhmäkuntaisuudesta. tässä on hänen peruseronsa muista ryhmäideologioista, mm uskonnollisesta fundamentalismista...

2. Uskonto ei ole yhteen sopiva humanismin kanssa, ei vain siitä syystä että suurinta osaa ihmisistä (uskonnottomista) pidetääm toisen luokan ihmisinä. Uskonto alentaa yleensä ihmisen sellaisenaan (jumalan,jumalien, yliluonnollisten olentojen ja voimien kasvojen edessä), asettaa hänet riippuvuuteen ihmisen yläpuolisista voimista. Käytännössä tämä merkitsee itsensä mitättömäksi tekemistä tai mitättömäksi tekemistä muioden taholta, emne kaikkea niiden, jotka ovat ottaneet itselleen välittäjän roolin jumalan, jumalien, yliluonnollisten voimien ja ihmisten välillä. Välittäjät vahvistavat hengellistä johtajuuttaan, etuasemaansa muiden ihmisten yläpuolella, tavalla tai toisella opettavat, johtavat, komentavat. Kristittyjä välittäjiä nimitetään tavallisesti (pyhiksi) isiksi (isä Mihail, pappa, valias jne.) analogisessti taivaan isän, jumalan kanssa. Mutta kuka on sellainen isä tai johtaja, päällikkö, jota pitää kuunnella. (Usklonto on muuten paternalismin läpitunkema asia. Ihmissuhteet kuten suhteet vanhempiin, isdään ja äitiin ovat hyvät, kun lapset ovat pieniä ja avuttomia. Kun lapset kasvavat, nämä suhteet muuttuvat järkiperäisiksi. Siitä syystä järkevät vanhemmat suhtautuvat aikuisiin lapsiinsa tasavertaisesti.)

Joskus jonkun uskontokunnan aktivistit käyttävät ilmaisua 'uskonnollinen humanismi', 'kristillinen, islamin, jne humanismi'. Tämä on väärinkäsitys tai alkeelllinen ymmärtämättömyys sanojen merkityksen suhteen. Humanismi olemukseltaan ei voi olla maallinen tai uskonnollinen. Se on yksi - sama uskoville ja uskonnottomille.

Teesi 24 o Palautetta

Minusta tuntuu, että ihmisellä, joka ajattelee pahaa suurimmasta osasta ihmiskuntaa, heidän järjestään, mielentilastaan, ei ole oikeutta nimittää itseään humanistiksi, hänellä ei ole oikutta ylipäätään puhua positiivisesti humanismista. Humanismi vaatii vakuuttautumista siitä että kaikki tai ainakin suurin osa ihnmisistä on täysjärkisiä, heiollä on normaali mielenlaatu ja yleensäkin ovat normaaleja ihmisiä. Se joka o n sitä mieltä että suurin osa ihmisistä ajattelee huonosti heillä on huono mielenlaatu) tai ovat suorastaan 'epäihmisiä, barbaareja', olemukseltaan, on olemukseltan misantrooppi, ihmisvihaaja. Ks. myös seliotyksiä teesiin 6 .

Teesi 28 o Teesi 29 o Palautetta

Kun puhun siitä, että pääasia humanismissa ei ole huoli ihmisestä, ei rakkaus ihmiseen, vaan ihmisen kunnioittaminen, minulla on mielessä kunnioittavalla suhtautumisella kehen hyvänsä ihmiseen ei humanistilla ole poikkeuksia, samalla kun rakkaus ihmistä kohtaan, sen enempää kuin huolenpito ei aina toteudu. Ei ole mahdollista että ihminen huolehtisi poikkeuksetta kaikista ihmisistä. Eikä ole mahdollista, että ihminen rakastaisi kaikkia ihmisiä poikkeuksetta. Ihmisen kunnioitus ehdottomasti ja kollektiivisessa ja hajautuneessa mielessä (kaikkia ihmisiä yhdessä ja jokaista erikseen)Rakkaus ihmiseen ehdottomasti kollektiivisessa mielessä, mutta ei ilman ehtoja hajautuneessa mielessä (voidaan ja pitää rakastaa koko ihmiskuntaa, ihmistä elollisena olentona, ihmisyyttä ihmisessä, jotta hän rakastaisi kaikkia ja jokaista ilman erotusta. Esimerkiksi voidaanko rakastaa Hitleriä, Stalinia, Tshikatiloa tai jotakin tunnettua epämiellyttävää henkilöä?! Samaa voidaan sanoa huolehtimisesta. Huoli koko ihmiskunnasgta, ihmissuvusta on normaalia. Se ilmenee luovassa työnteossa. Vapaa työnteko, luova toiminta palvelee yhteisstä asiaa määritelmän mukaan. Huoli jokaisesta henkilöstä erikseen on yksinkertaisesti mahdotonta. Mahdotonta on jopa huolehtia niistä, jotka tunnemme henkilökohtaisesti. Sillä niitäkin voi olla kymmeniä, satoja tuhansia.

Huoli ei ole humanismin absoluuttinen arvo koska se voi olla kielteinen merkki, siis joko haitallinen tai loukkaava. Sellaisesta 'huolesta' sanotaan: 'karhunpalvelus', 'palveleva tyhmyri on vaarallisempi kuin vihollinen', tie paratiisiin on päällystetty hyvillä aikeilla.' Oikein hyvin on kirjoittanut kunnioituksesta humanitaarisen sivilisaation avaintekijänä J. Bokan: 'Suurten periaatteiden maailmassa persoonallisuuden henkisen, sisäisen elämän ensisijaisuutta kuvaava käsite 'kunnioitus' edustaa avaintekijää humanitaarisessa sivilisaatiossa. Tätä sanaa ei ole filosofisissa hakuteoksissa ja tulkkisdanakirjat ovat niukkoja sen luetteloinnissa: tunne, joka perustuu jonkun arvokkuuden, ansioiden, ominaisuuksien tunnustamiseen; kunnioitus. Edelleen: humanitaarisen sivilisaation olemus - ihmisen kunnioituksen kokonaisuus. Toisaalta, humanitaaristen ideoiden ydin on ihmisen kunnioitus. Ja lopuksi, humanitarismi on ihmisen kunnioittamisen filosofia, ideologia ja käytäntö...

Huolimatta näennäisestä yksinkertaisuudestaan käsite 'kunnioitus' on monitahoinen sosiaalis-henkinen ilmiö, joka pitää sisällään laajan kirjon yhteiskunnallisia ilmiöitä...

Humanitaarisen maailmankuvan perustana ihmisen kunnioitus, mukaanlukien itsekunnioitus, keskinäinen kunnioitus, maailman kunnioitus.' (Bokan J. Humanitaristisen sivilisaation ideaalista. M., 1997, s. 116)

Teesi 29 o Palautetta

Ihmnisen onnellisuuden ongelmassa on puoli, joka liittyy ihmisten keskisiin suhteisiin. Yksi asia on se, kun ihminen haluaa olla onnellinen, pyrklii onneen, tiedostaa sen ehdot jne, jne. Toinen asia on kun ihminen, ajattelematta omaa henkilökohtaista onneaan pyrkii tekemään onnellisiksi muita, onnellistamaan muita ja jopa koko ihmiskuntaa. D. Diderot on kirjoittanut: 'Onnellisin ihminen on sejoka tuottaa onnellisuutta kaikkein suurimmalle määrälle ihmisiä'(11). К. Маркс, toistaen Diderot'ta: '... kokemus osoittaa, onnellisimmaksi sen, joka on tuottanut onnellisuutta suurimmalle määrälle ihmisiä' - 'ajatusviiva' ajatus: 'Jos valitsisimme ammatin, jonka puitteissa eniten voimme tehdä ihmiskunnan puolesta, emme taipuisi sen aiheuttaman taakan alla, koska se on - uhrautuminen muiden puolesta; silloin koemme, emme säälittävää, rajoittunutta, egoistista iloa, vaan meidän onnemme tulee olemaan kuuluminen miljoonille...'(12) Huomaatteko, kuinka Marks asettaa kysymyksen: 'tehdä työtä ihmiskunnalle', 'uhri muiden nimissä'. Hän ei vain oleta tilannetta - henkilökohtaisen onnen uhraaminen miljoonien onnen puolesta - mutta myös se ettei yksinkertaisesti muuta havaita, uhraamatonta vaihtoehtoa. Ilmeisesti sellaista vaihtoehtoa ei myöskään ole olemassa. Kuka haluaa tuottaa onnea suurimmalle osalle ihmisiä, sen täytyy, tahtoi tai ei, unohtaa sellainen vähäpätöisyys kuin henkilökohtainen onni (Marks nimittää henkilökohtaista onnea yksinomaan 'säälittävyydeksi' rajoittuneeksi, egoistiseksi iloksi').

Missä määrin oikeutettu on pyrkimys tuottaa onnea suurimmalle määrälle ihmisiä? Tässä syntyy toinen kysymys: haluavatko ihmiset, että heitä onnellistutetaan? Eikö tässä sidota heidän vapauttaan ja heidän ymmärtämystään (erityisesti heidän käsitystään onnellisuudesta) muiden ihmisten taholta, koko ihmiskunnan taholta? Eikö tässä ole pyytämättömän hyväntekijän, puolustajan, pelastajan efekti? Itse asiassa kuka on pyytänyt näitä 'itsensä uhraavia' tekemään muita onnellisiksi? Jos he omin päin uhrautuvat (itseuhrautuminen sic!), erityisesti, valmiina uhraamaan oman henkilökohtaisen onnellisuutensa, niin miten he voivat ymmärtää, mitä muut ihmiset tarvitsevat, millaista onnea ihmiset ylipäänsä tarvitsevat?! Ihminen, joka itse ei ole kokenut onnellisuutta, vain teoreettisesti kuvittelee onnellisuuden. Mutta teoreettinen onni voi kovin paljon erota todellisesta onnesta, siitä mitä ihmiset itse asiassa kaipaavat.

Pyrkimys tehdä muut onnellisiksi on vaarallista utopiaa. Kukaan ei voi tehdä ketään onnelliseksi, vielävähemmän tuottaa onnea monille ihmisille. Onni on erityisen yksilöllinen kategoria. Tämä merkitssee, että vain ihminen itse voi tehdän itsensä onnelliseksi. Hän on onnen tai onnettomuuden subjekti. Ihmisen voi tehdä rikkaaksi (esimerkiksi jättämällä hänelle suuren perinnön), antaa hänelle ruokaa, verta jne, mutta häntä ei voida tehdä onnelliseksi! Kun äidit ajattelevat, että voivat tehdä lapsensa onnellisiksi, he pahasti erehtyvät. Miehet ja naiset erehtyvät kun ajattelevat, että tekevät onnellisikse ne joiden kanssa elävät. Poliittiset ja muut päättäjät erehtyvät ajatellessaan, että he voivat tuottaa onnellisuutta monille ihmisille. K. Popper on kirjoittanut: 'Rakastaa ihmistä tarkoitta, että haluaa tehdä hänen onnelliseksi. (Sellainen rakkauden määritelmä, on muuten Thomas Akvinolaisen). Kuitenkin kaikista poliittisista aatteista ne, joilla elähdytetään pyrkimystä tehdä ihmiset onnellisiksi, ovat valitettavasti kaikkein vaarallisimpia. Sellaiset aatteet väistämättä johtavat yritykseen sanoa muille, että meidän järjestelmämme on 'korkeimpien' arvojen järjestelmä, jottta tietäisivät, että meidän kannaltamme erityistä merkitystä on tuottaa heille onnellisuutta, jotta ikäänkuin heidän sielunsa pelastuisivat. He johtavat utopismiin ja romantismiin. Meistä kaikista tuntuu, että kuka hyvänsä olisi onnellinen meidän unelmiemme erinomaisessa ja täydellisessä maailmassamme. Epäilemättä taivas pääsisi maan päälle, jos me kaikki voisimme rakastaa toinen toistamme. Mutta kuten jo sanoin (в главе 9), pyrkimys rakentaa paratiisi maan päälle väistämättä johtaa helvetin rakentamiseen. Se aiheuttaa kärsimättömyyttä. Se sytyttää uskonsotia ja aiheuttaa sielujen pelastamista inkvisition avulla. Sen lisäksi se, olen siitä vakuuttunut, perustuu meidän moraalisten velvollisuuksiemme täydelliseen väärinymmärrykseen. Meidän moraalinen velvollisuutemme on auttaa apumme tarpeessa olevia, kuitenkaan moraalinen velvollisuus ei vois sisältyä siihen, että tekisimme muut onnellisiksi, sillä se ei riipu meistä, ja sen lisäksi se liian usein edustaa ei mitään muuta kuin niiden yksityiselämään puuttumista, joita kohtaan meillä on ystävällinen taipumus.'(13)

V.I. Leninin ihmeellinen utopia. Lenin kuuluu niiden ihmisten joukkoon, joita jo kauan on nimitetty 'jalosukuisiksi' roistoiksi. Lenin ei pahuuttaan saattanut turmioon paljon ihmisiä, ei turvautumut ostrakismiin, ei harjoittanut terroria osaa yhteiskuntaa kohtaan. Hän täysin vilpittömästi halusi ihmisille onnellisuutta eikävain halunnut, vaan oli kokonaan onnellistuttamisen idean vallassa. Ylikorostunut pyrkimys johonkin yleensä johtaa päinvastaiseen tulokseen. Muistamme iskulauseen, joka riippui 1920-luvulla Solovetskin luostarissa: 'Rautaisella kädellä johdamme ihmiskunnan onneen'. Nämä sanat kuuluvat L.D. Trotskille, Leninin lähimmälle aloitteentekijälle. Niissä on 'jalosukuisen' roistomaisuuden kyyninen ydin. Täysin oikeutetusti huomauttaa A.G. Latyshev: 'Erotukseksi eräistä Leninin arvostelijoista, jotka nykyään ovat sitä mikeltä, että Leninin toiminnan päätarkoitus oli anastaa valta ja vallan hallussa pitäminen, uskon että koko hänen elämänsä tavoite oli onnellistuttaa osa planeetan väestöä (työläiset ja köyhät talonpojat), tuhoamalla tässä tarkoituksessa toisen osan ('rikkaat', pappissääty, vapaasti ajatteleva intelligentsia jne). Sellainen 'luokkatuho' ei missään suhteessa ole sen parempi kuin natsistinen rotutuho.'(14)

Teesi 31 o Palautetta

Ensinnäkin, miksi yleinen vala väistämättä pitää kaikki pelon vallassa? Tämä on eräänlainen anarkismin teoria (niille, jotka vihaavat valtaa ja näkevät siinä vain väkivallan, ilkivallan ja vastaavasti pelon lähteen) tai isännyyden teorian (niille jotka toivovat voivansa pitää valtaa pelkoa ylläpitämällä). Normaalit ihmiset eivät koskaan ole sietäneet eivätkä siedä sellaista, että pelon uhka on koko ajan heidän päällään. Elämässä pelolla on varsin vaatimaton sija, monien muiden emotionaalisten tilojen (toivo, rakkaus, nautinto, ilo jne) rinnalla. Antaa vallalle tämä merkitys on primitiivistä ja suuri virhe.(14). Valta on erittäin monitahoinen johtamisen muoto. Sihen liittyy on monia eri näkökulmia. Ei edes kaikkein tiukin valta, despoottinen valtra, perustu pelkästään pelkoon. Se käyttää hyväkseen johtamisen ja alistamisen tuhatvuotisia perinteitä, imee niistä itselleen käyttövoimaa.

Ihmiset järkevinä olentoina ymmärtävät erinomaisesti, että suuret ihmisyhteisöt ilman tunnettua organisointia eivät ole mahdollisia, tarvitaan organisaatio, joka merkitsee, että jotkut johtavat toisia, vastaavasti jotkut ovat alistettuja toisille. Nimenomaan tässä tarkoituksessa ihmiset tunnustavat vallan, eivät pelosta. Ylivoimaisesti enimmissä tapauksissa yhdet ihmiset toisten nimittäminä ei pelosta, vaan sen ymmärtäen, että muuten syntyy kaaos ja sekasorto. Kuvitelkaamme, että ihmiset lakkaisivat alistumasta liikennesääntöjen noudattamiseen ja vastaavasti jättäisivät noudattamatta liikkuvan poliisin määräyksiä eivät pelosta vaan koska tietävät, että jos he kaikki rikkovat näitä sääntöjä ja jättävät ottamatta huomioon liikennepoliisin määräykset, syntyy liikennekaaos. Ja niin on kaikessa inhimillisessä toiminnassa, missä ihmiset ikäänkuin sivuavat toisiaan, toimivat kosketuksessa toisiinsa.

Toisekseen, miksi luonnollinen olotila - 'kaikkien sota kaikkia vastaan'? Mistä Hobbs teki sellaisen johtopäätöksen? Näkikö hän ympärillään vain sekasikiöitä, jotka olivat valmiit katkaisemaan toistensa selkärangan? Missä on vanhempien, veljien, sisarten keskinäinen rakkaus, missä miehen ja vaimon keksinäinen rakkaus, missä ihmisten ystävyys, missä heidän toveruutensa, veljeytensä, missä yksinkertaisesti keskinäisen sympatian, kiitollisuuden, ihmisrakkauden tunto? Vai perustuvatko nämäkin suhteet vihaan, joka synnyttää kaikkien sodan kaikkia vastaan?

Teesi 35 o Palautetta

Humanismi vaatii ihmisen kunnollisuutta. Tarkoittaa, se on ideaalin puolella. 'Säälittävä se joka elää ilman ihanteita!' huudahti I.S. Turgenjev. (Vert.: 'Sille, joka kieltää ihanteet, voi helposti sattua, että hän pitää mennyttä erinomaisena' - Goethe).

Pyrkimys ideaaliin, täydellisyyteen on ihmisluonnossa.

Luonnoltaan on ihminen sellainen, että hän etsii enempää kuin on turvallinen staattinen olemassa olo. Pyrkimysten perusta muodostuu siitä, että pyritään toteuttamaan potentiaali, jopa sisäisten ongelmien ja ulkoisten vastusten edessä' - G Corey

Vieläkin kategorisemmin on sanonut L.N. Tolstoi: 'Ihanne on johtotähti. Ilman sitä ei ole vakaata suuntaa, ei suuntaa, ei elämää.'

Näin D.I. Pisarev: 'Kukaan ei epäröi sanoa, että jokainen kehittynyt ihminen on rehellisempi ja viisaampi kuin kehittymätön. Minä sanon vain, että kehittyneen ihmisen järki ja rehellisyys saavat aikaan yhteiskujnnalle ja näiden ominaisuuksien haltijalle myös paljon enemmän hyötyä ja nautintoa kuin kehittymättämän ihmisen järki ja rehellisyys.'

Teesi 39 o Palautetta

Ihminen on vuorovaikutuksessa ympäristönsä ja olosuhteidensa kanssa, ja suuremmassa mittakaavassa hän soittaa ensi viulua tässä molemminpuolisessa vaikuttamisessa. Kun ihminen toimii olosuhteet huomioonottaen (kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti)hän ei enää ole täysin ihminen, subjekti, tekijä.

Tässä on pidettävä mielessä äskettäinen kiusallinen sosialismin rakentamisen kokemus maassamme. Sosialismi tavalla tai toisella arvosti liikaa ihmisen elämänolosuhteiden merkitystä ja vastaavasti riittämättämästi ihmisten vaikutusta olosuhteisiin. Oireellista on K. Marksin ilmaus: 'Jos ihmisen luonne muodostuu olosuhteiden mukaan, silloin olosuhteet on saatettava ihmisen vaatimusten mukaisiksi'. Sosialismi alentaa tai jopa jättää ottamatta huomioon tunnetun elämän periaatteen 'ihminen auttakoon itseään'. Tämä periaate esiintyi aikaisemmin antiteesinä avun odottamiselle jumalalta ('jumala auttakoon', 'pelasta jumala'). Sosialistit asettivat jumalan paikalle yhteiskunnan. Viitattu elämän periaate lähtee siitä ilmeisestä havainnosta, että ihminen on persoonallisuus, subjekti, että hän on aktiivinen olento, että nimenomaan hän loppujen lopuksi on vastuussa omasta elämästään, toimistaa eikä kukaan muu: ei äiti, ei isä, ei kasvattaja, ei esimies, ei kollektiivi, ei yhteiskunta. Tietysti muiden vastuuta ei kokonaan oteta pois. Mutta perusosa vastuusta on yksittäisellä ihmisellä, yksilöllä. Hän on persoonallisuus, subjekti, hänestä lähtee aktiviteetti. Kypsyys, ihmisen täysikasvuisuus määräytyy sen mukaan kuinka hän on itsenäinen ja vastuullinen. 'Ihmisen itsenäisyys on hänen suuruutensa salaisuus' sanoi A.S. Pushkin.

1. Olen sitä mieltä, että valtiolla (oikeuslaitoksen elinten henkilöitymänä) ei ole oikeutta surmata kansalaisiaan. Valtio, yhteiskunta ei saa samaistua tappamiseen. Surmaaminen tapahtuu joko johtuen pahuudesta, varomattomuudesta, huolimattomuudesta tai välttämättömästä itsepuolustuksen tarpeesta. Kuolemanrangaistus tarkoittaa tappamista tuomioistuimen käskystä. Mitkä ovat sellaisen tappamisen motiivit? Vain yksi: veri verestä, kuolema kuolemasta. Ajat sitten poistui aikojen hämärään sellainen primitiivinen alkukantainen rangaistus.

2. Kokemattomat ihmiset ajattelevat, että kuolemanrangaistuksen poistaminen merkitsee rangaistuksen poistamista tai sen merkittävää helpottamista. Ollan myös sitä mieltä, että kuolemanrangaistus on voimakkain (peloittavin) rangaistus. Usein sitä kuvaillaan rangaistuksen korkeimpana mittana. Tämä ei itse asiassa ole näin vaan jopa kokonaan päin vastoin: ei pahempaa rangaistusta kuin pitkä rangaistus, kuin vapauden riistäminen koko loppu elämän ajaksi (elinkautinen vankeus). Mitä sanookaan A. Dumasin romaanin 'Monte-Chrisston kreivi' päähenkilö:

'Luoti sydämeen - onko se mikä rangaistus? Todellinen rangaistus on olla pitkään velkaa.'

Muuten, on myös sellaisia kuolemanrangaistuksen kannattajia, jotka ovat sitä mieltä että parempi rangaista kuin tuomita elinkaudeksi suljetuksi.

Tuomitessamme kuolemanrangaistukseen rikollisen, enemmän rankaisemme ei itse rikollista, vaan hänen läheisiään ja ystäviään. Heille hänen kuolemansa on lohduttamaton suru. Mihin he ovat syyllisiä?! Miksi heidän täytyy kantaa sellaista ristiä?!

Yleisemmin ottaen, kuolemanrangaistus tuomiona rikoksesta ei tunnu rangaistukselta. Vain elävää, tuntevaa ja tiedostavaa rangaistaan. Mitä voi tuntea ja tiedostaa kuollut rikollinen? Ei mitään.

3. Vielä yksi laajalle levinnyt virhekäsitys: 'kuoleman rangaistuksen käyttäminen todella vähentää raskaiden rikosten määrää maassa' (sitä mieltä on suhteellinen enemmistä telestudio NTV 'Kansan silmä').

Itse asiassa kuolemanrangaistus ei vaikuta surmatöiden määrään. Tämä on kriminologien mielipide kaikkialla maailmassa. Pääasia, asiantuntijoiden käsityksen mukaan, ei rangaistuksen kovuus, vaan sen pysyvyys. 'Ei oli mitään yhteyttä kuolemanrangaistuksen ja rikollisuuden tason välillä. Myös tämän ovat kriminologit osoittaneet' näin väittää Venäjän Federaation perustuslakituomioistuimen jäsen.

Vaikuttaako kuolemanrangaistuksen pelko raskaan rikoksen tekemisen mahdollisuuteen? - 'Ei, ei vaikuta. Tämän tietävät kaikki kriminologit koko maailmassa, muun muassa meidän maassamme-' (S.E. Vinin, miliisin kenraali, televisio-ohjelmassa, jossa tehtiin selkoa aiheesta kuolemanrangaistuksen poistaminen).

Kuolemanrangaistuken uhka voi yhtä hyvin estää ihmistä tekemästä raskasta rikosta kuin houkutella hänet sellaiseen rikokseen. Joitakin rikollisia se estää, toisia houkuttelee tappamaan uhrin ja todistajat. Tämän takia yleensä kuolemanrangaistus ei aikaansaa tarkoitettua vaikutusta.

4. Vielä yksi argumentti kuolemanrangaistuksen poistamisen puolesta on oikeuslaitoksen mahdollinen virhe, eli syyttömän rankaiseminen. Tällaisia oikeuden virheitä tehdään varsin paljon. Puolustusasianajaja V.V. Borshtshov mainitsee luvun: oikeuslaitoksen tuomioiden virheprosentti maailmanlaajuisessa käytännössä on 5-10. Meillä epäilemättä enemmän'(16).

5. Käyttäytymisen kultainen sääntö kielteisenä muotoiluna ('älä tee muille mitä et toivo muiden tekevän itsellesi') kieltää tappamisen kaikissa muodoissaan, myös tuomioistuimen määräyksestä. Elämän riistämiseen tuomitsevat ihmiset täyttäen tuomioistuinten velvollisuuden. He eivät halua, että heille tehtäisiin samoin, että joku tuomitsisi heidät riistämään hengen.

Oikein sanoi kuolemaantuomion sanut: 'ihmisiä ei saa yleensäkään tappaa. Tämä on anomalista.'

Teesi 44 o Palautetta

Ihmisyys on ei vain suhde elävien ihmisten kesken, vaan myös suhde pois menneisiin (kuolleisiin) ja tuleviin (ei vielä syntyneisiin) ihmis-sukupolviin.

Teesi 45 o Palautetta

Teesi 46 o Palautetta